Talvikanalan sisustus


Uuden lämpöeristetyn kanalan mitat ovat noin 2,6m x 3,8m, pinta-ala siis kymmenisen neliötä. Tila jaetaan verkkoaidalla kahteen osaan, koska tällä hetkellä kanat ovat kahdessa eri parvessa.
 
Väliaita on omilla jaloilla seisova, joten sillä voi tilantarpeen mukaan muuttaa osioiden kokoa
 
 
Kattoon asennettu "laivalamput" 6w polttimoilla. Virrankulutus on tosi pieni. Lamput toimii ajastinkellolla niin, että valoisaa aikaa on riittävästi talvipimeälläkin.

 
Orsi saatu paikalleen ja ensimmäiset testaajat antoivat hyväksynnän.
 
 
Ilmanvaihtoa on tosi vaikea arvioida, mutta tehdään lisää reikiä jos ei riitä. Sen aika näyttää.
(Lisäkommenttina muutaman viikon käytön jälkeen: kosteutta tuntuu tulevan runsaahkosti, joten ostin sähköisen poistoilmapuhaltimen, jolle tulee vielä oma reikä seinään.)
 
 

 
Kanojen sisustukseen tulee Ikeaa.
 
 Kallax-hyllystä muotoutuu munintapesät
 
Alkaa olla valmista. Kulkusillat helpottavat liikkumista.
 

Pienemmän puolen munintakoppikin nousi seinälle. Kanoista muutos on sen verran ihmeellistä,
että munat on löytyneet nyt nurkasta lattialta
 
 

Orsien alle tein kakankeruutason. Liimapuulevyn pintaan tuli kuvioitu tarra.

Alareunaan kiinnitetty kouru kerää kakat, jotka on siitä helppo pikkulapiolla siivota pois.
 
Käytön jälkiä.
Levy oli 40cm, mutta hieman leveämpi olisi ollut parempi. Kourun halkaisija on 16cm.
Se onneksi hieman vähentää ohiammuntaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Munintakopin rakentamista

Kanakausi 2018: munien haudontaa

Haudontayritys: osa 2 ja omatekoinen hautomakone