Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2018.

Neljä "yllätyskanaa" muutti meille

Kuva
Jokavuotinen tuotantokanojen poisto sattui tänä vuonna 19.4. torstaille. Tuumasin hetken, että eihän sitä tule munia vielä pitkään aikaan, koska nuoret ovat vasta 6 ja 2 viikkoisia. Onneksi kaveri oli menossa itselleen hakemaan kanoja ja toi mullekin 4 kotkottia. Ainakin yksi on aika ärhäkkä nokkimaan. Toivon todella että tuosta rauhoittuu. Eikä puhettakaan, että olisi voinut nuorison kanssa laittaa samaan. Nou Nou! Väliaikainen munintakoppi tekeytyi entisestä kanikopista. Suodatinkangas verhona tuo yksityisyyttä. Isot kanat asuvat häkin puolella ja nuoriso kanakopissa. Käytiin rautakaupassa jo hakemassa lasti tarvikkeita ja uuden kanalan rakennustyö alkoi. Sitten saa vielä ne kaikkein pienimmät muutettua oikeaan kanan kotiin.

Ekojen tipujen muutto kanalaan

Kuva
Ihanat aurinkoiset ilmat ovat muutaman päivän hellineet meitä, ja olen saanut kanakoppia laitettua kuntoon uusia tulokkaita varten. Viimevuotiset kuivikkeet joutaa kompostiin. Häkissäkin on vielä hieman lapiointi-urakkaa.   Orsien alapuolelle viritin rakennusmuovin, koska orrella istuessa on niii...in mukava kakkailla. Nyt tavara valuu kouruihin, jotka on helppo tyhjentää ja lattia orsien alapuolella on siisti. 15.4.18 Tänään nuoriso pääsi ensi kertaa kanalaan. Hieman ihmettelivät, kun kaappasin ne pahvilaatikkoon ja kiikutin ulos. Nopsaan kuitenkin alkoivat jo innoissaan kuoputella ja tutustua uuteen kotiin. Ikää tipusilla on nyt 5 viikkoa. Suosikkipaikka löytyi heti. Kun ovi oli auki ja aurinko paistoi sisään, oli jopa tungosta parhaalle paikalle.  Nekku-kukko ottaa aurinkoa.   Ymmi ja Nekku

Tipujen kuoriutuminen

Kuva
7.4.18 Piipitystä kuului munista jo aamusta asti. Kuoriutuminen alkoi päivällä ja jatkui yöllä ja aamulla ja seuraavana päivänä ja yönä. Huh! Meinasi alkaa väsyttää välillä, kun yölläkin kävin vahtimassa kuoriutumista. Mitäs siinä tuijotat -ilme Tipuja kuoriutui kaikkiaan 13. Kaksi oli kuollut ennen kuoriutumista ja kahden kehitys oli jäänyt jo aiemmin kesken. Saas nähdä pitääkö heiluri paikkaansa sukupuolien kohdalla. Sen mukaan kuoriutuneissa on 8 kanaa ja 5 kukkoa. Menee pari-kolme viikkoa kunnes alkaa näkyä.

Kylläpä kananpojan kasvu on hurjan nopeaa

Kuva
  Ensimmäiset tiput kuoriutuivat 10.-12.3.18. Kasvu on todella nopeaa.   21.3.18  Lapset tykkää leikkiä keinulla    28.3.18  28.3.18 Tästä näkee jo, että on kukkopoika. Pään päällä oleva harja on kasvanut ja punoittaa jo selvästi.    7.4.18 Välillä pääsee jaloittelemaan pitkin poikin   15.4.18 Vertailussa viikon ikäinen ja viiden viikon ikäinen "tipu"

Neljäs ja viimeinen haudonta

Kuva
Tällä erää viimeinen munasatsi meni tuohon omatekoiseen koneeseen la 17.3. Munia sai kaverilta 18, jotka punnitsin ja merkitsin lyijykynällä ilmataskun paikan. Muutama päivä aiemmin tuli puhetta erään asiakkaan kanssa, että hänen äitinsä aikanaan katsoi heilurilla munista tulevan tipun sukupuolen. Tottakai kiinnostuin heti kokeilemaan moista. Heiluri oli isohko parsinneula langassa. Roikotin yksitellen neulaa muna munalta, ja selkeästi neula pyöri ympyrää tai heilui eestaas. Tuloksena 11 kanaa ja 7 kukkoa. Nyt on mielenkiintoista! 26.3.18 Läpivalaisin munat nyt ensimmäistä kertaa ja yhtä lukuunottamatta kaikissa näkyi eloa. Vuorokausia on nyt takana 8. Tosi hyvältä näyttää. Hankkimani termostaatti helpottaa älyttömästi lämpötilan pitämistä tasaisena. 3.4.18 Läpivalaisussa oli 15 tipua elossa. Peukut pystyyn!