Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2018.

Ulkohäkki

Kuva
Viimekesäinen ulkoiluhäkki oli hankala, matala ja sokkeloinen. Oli aika päivittää myös kanojen ulkotilat paremmiksi.     23.7.18 Tolpat on ihan perus kakkoskakkosta, vain väri vedetty pintaan suojaksi. Metalliset piikkijalustat oli helppo lyödä maahan ja ovat kestäviä. Petojen varalta verkkoa laitettiin noin 35-40cm kaistaleet myös maahan. Saa vähän aikaa kaivella, jos kanalaan yrittää.   24.7.18 Tolppien kohtia ja etäisyyksiä suunniteltiin tarkkaan. Kuvassa on vielä entisen verkon puiset tolpat, jotka otettiin pois.     26.7.18 Tähän hätään ei ollut muuta "kattoa" kun mansikkaverkkoa ja varjostusverkkoa. Myöhemmin on laitettava tukevampi verkko, koska haukka asuu lähistöllä.   Ulkohäkki on jaettu pienempään ja isompaan osaan. Tässä ulkoilee vanha kukko ja kolme teho-rouvaa. Nämä pääsivät ensimmäisenä asuttamaan uutta kanalaa. Muu porukka saa tyytyä tässä vaiheessa vanhaan koppiin, mutta isompaan ulkotarhaan.

Ekat pikkumunat - hih

Kuva
Lomareissun aikana oli ensimmäinen keväällä kuoriutunut "omakasvatti" pyöräyttänyt munan. Olipa hauska muna, pieni ja niin täydellinen.   Ymmi ja Hilda ottaa aurinkoa elokuun alussa. Hiljalleen pieniä munia on alkanut tulla enemmän. Tällä hetkellä 4-5 kpl päivässä.   Kokoero normimunaan on huomattava  

Kanalan rakentaminen - loppuosa

Kuva
Pitkä aika onkin vierähtänyt edellisestä rakentamispäivityksestä. Kesä oli varsin helteinen, toisaalta erinomainen rakentamisen kannalta. 21.7.18 Tiivistin eristeen ja rungon väliin jääneet raot sikaflexin liimatiivistemassalla. Tarkoitus saada rakenteesta mahdollisimman hyvin lämmönpitävä. Sisäpintaan laitettiin muovit ja 9mm vanerilevyt       23.7.18 Sisäpinta maalattu Vinhalla. (löytyi sopivasti rautakaupan poistomaaleista edullisesti)     Aika hyvässä vaiheessa ollaan. Ulkopinta vielä puuttuu.   JATKAN PÄIVITYKSILLÄ KUN SAAN LOPUT KUVAT KONEELLE